”Hietanen oli sen lisäksi se mies, joka Koskelalle oli ollut oikeastaan läheisin. Sokeus tuntui kaikkein huonommin sopivan juuri hänelle. Hietasen vilpitön hyväluontoisuus ei olisi ansainnut sellaista rangaistusta.”
— Sotaromaani, Väinö Linna
Hietanen: *on olemassa*
Koskela (sisäisesti):💘💘💗💖💖💛💟💟💚💚💝💞💓💙💛💖💖💗💘💘💘💗💖💖💛💛💖💟💘💘💛💛💚💝💝💞💞💛💖💖💗💗💕💕💕💕💘💘💖💖💗💛🖤💓💓💞💝💝💓💓🖤
Lahtinen: [näyttää Koskelalle kukkakaalia] Mikä tää susta on?
Koskela: …kukkakaali?
Lahtinen: Hietanen, kerro Koskelalle, mikä tää sun miälestä on.
Hietanen: Aaveparsakaali.
Koskela: [kävelee ohi]
Hietanen: Voi itku, oon homo.
Vera: [kävelee ohi]
Hietanen: Voi itku, oon bi.
Lahtinen: [kävelee kohti Hietasta kädessään kuva Karl Marxista, jolle Hietanen piirsi äskettäin ylimääräiset viikset]
Hietanen: Voi itku, oon kuollu.
Lahtinen: Olen ylpeä moroseksuaali. Mää tunnen vetoa vain ja ainoastaan ääliöihin.
Hietanen: Kuin helvetin taval ihmine on voinu synty meres? Jos puol minutti on upoksis nii henki loppu. Ja mun kropastan et löyr hiilen murustakan.
Lahtinen: [alkaa jo ottaa paitaa pois päältään] Voi perkele Hietanen ku sää olet nii helvetin tyhmä…
Kersantti Urho Hietanen oli tavallisen suruton poika.
Hietanen: Ruusut ovat mustia / orvokit ovat mustia / kaikki on mustaa / minä en näe
Rahikainen: Tämä oli viies vitsi siun sokeuvestas tännään, anna meille armoo.